Oletko kiinnostunut taloushallinnon palveluista?
Anna sähköpostisi tai puhelinnumerosi ja otan sinuun yhteyttä!
Oman tilitoimiston perustaminen ei kuitenkaan ollut alkuperäinen suunnitelmani, vaan opiskelujen jälkeen aloitin työskentelyn pankissa. Hetkeä myöhemmin sattumien myötä huomasin kuitenkin käyttäväni vapaa-aikaani muutamien urheiluseurojen ja yhdistysten kirjanpidon tekemiseen.
Työpanokseeni oltiin siinä määrin tyytyväisiä, että yllättäen sain mahdollisuuden alkaa hoitaa muutamia isännöintioasiakkuuksia oman tilitoimiston kautta. Nuorena laskentatoimen merkononina tartuin mahdollisuuteen ja näin sai alkunsa 1.1.1989 toimintansa käynnistänyt Vilpun Tili.
Aloittaessani minulla oli vain joitain kirjanpitoasiakkaita ja toiminnan pääpaino oli isännöinnissä. Erilaisten uudelleenjärjestelyjen myötä isännöintityöt kuitenkin jäivät ja kirjanpitoasiakkaiden määrä alkoi kasvaa hiljalleen.
Maailma on muuttunut niistä ajoista, kun aloitin kirjanpitäjänä. Samalla on muuttunut myös kirjanpitäjän työskentelytavat.
Suurin muutos on ollut sähköisten taloushallintojärjestelmien käyttöönotto, jonka myötä papereiden pyörittely on loppunut ja esimerkiksi kuitteja ei enää tarvitse lähetellä postin kautta.
Sähköisiin taloushallinnon järjestelmiin siirtyminen on isolta osin vaikuttanut myös siihen, että ylipäätään kykenen tänä päivänä harjoittamaan kirjanpitäjän ammattia. Minulla nimittäin puhkesi paperipölyallergia ja työskentely oli hetkittäin jopa tukalaa. Sähköisiin järjestelmiin siirtyminen vähensi radikaalisti tarvetta tehdä töitä papereiden parissa.
Kokeiltuani monia eri taloushallintojärjestelmiä, lopulta tutustuin Procountorin järjestelmään. Kiinnostuin Procountorista erityisesti siitä syystä, että se vapautti minut lähes täysin pölyävien papereiden pyörittelystä ja työt hoituvat nykyään myös etänä.
Etätyömahdollisuus onkin tuonut mukanaan vapauden, kun työt onnistuvat esimerkiksi harrastuksiin liittyvillä matkoilla. Harrastuksiini kuuluvat laulaminen ja soittaminen, käsityöt sekä saksanpaimenkoirat.
Anna sähköpostisi tai puhelinnumerosi ja otan sinuun yhteyttä!
Käytämme sivustollamme evästeitä (eng. cookies). Sivuston toiminnan kannalta välttämättömien evästeiden lisäksi käytämme evästeitä kävijäseurantaan, markkinoinnin tehostamiseen ja palvelun laadun parantamiseksi. Evästeet tallennetaan käyttäjän selaimen muistiin.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat sivuston toiminnan ja evästeasetustesi tallentamisen.
Mikäli estät nämä evästeet, sivusto ei välttämättä toimi oikein ja sinun tulee hyväksyä evästeet joka kerta saapuessasi sivustolle.
Sivustolla voidaan käyttää kolmannen osapuolen evästeitä kävijäseurantaan (Google Analytics, Piwik) ja markkinoinnin tehostamiseksi (Google Ads, Facebook).
Tallennamme käyttäjistä seuraavia tietoja: IP-osoite, selaintyyppi, käyttöjärjestelmä, tulo- ja lähtösivut, palveluntarjoaja, päivämäärä- ja aikatiedot sekä sivustomme sisällä vieraillut sivut. Emme koskaan yhdistä tietoja siten, että niistä paljastuisi asiakkaan identiteetti.
Sinun tulee sallia välttämättömät evästeet, jotta voimme tallentaa evästevalintasi.